Julkaistu: 12.06.2026

Tiililaatan ja levyrappauksen yhdistelmä pelittää

Helsingin Käpylään arkkitehtikilpailun tuloksena valmistunut Kottby Grundskolan on tuore esimerkki tiililaattapintaisen levyrappausjärjestelmän onnistuneesta käytöstä.
Levyrappaus tiililaattapinnalla Helsingin Käpylässä sijaitseva Kottby Grundskolan on toteutettu tiililaattapintaisena levyrappauksena.

Julkisivu muistuttaa perinteistä paikalla muurauttua julkisivua, ja rakenne tiililaattapinnan alla on sekä tuulettuva ja energiatehokas että kevyt ja ohut. 

Helsingin kaupunki päätti järjestää arkkitehtikilpailun, kun syntyi tarve rakennuttaa Käpylään uusi ruotsinkielinen peruskoulu. Kisan voitti koulurakennuksissa ennenkin kunnostautunut AOR Arkkitehdit ehdotuksellaan, joka raadin mielestä otti parhaiten huomioon alueen kulttuurihistorialliset arvot ja näin onnistui sovittamaan uuden rakennuksen luontevimmin maisemaan – käyttäjien tarpeita tietenkään unohtamatta. 

Julkisivun sävyt ja julkisivurakenne tulivat määritellyiksi jo varhaisessa vaiheessa eli huomattavasti ennen rakennushankkeen käynnistämistä. Työmaa käynnistyi keväällä 2023 ja valmistui viime vuonna vastaavaan aikaan. Työvaiheiden aikataulutus saatiin hoidetuksi niin, että sääherkät julkisivutyöt etenivät ja ne valmistuivat kevään ja kesän 2024 aikana.

”Plus viisi astetta on tyypillisesti julkisivutöissä rajana, sitä kylmemmällä kelillä työ ei onnistu paitsi sääsuojan ja lämmityksen avulla”, kertoo diplomi-insinööri, tuotepäällikkö Timo Lehtimaa Fesconilta

Fesconilla on yli 30 vuoden kokemus julkisivuratkaisuista, joten pystymetsästä uutta järjestelmää ei asiakkaiden ulottuville tempaistu. Fesconilla on ollut tuotekehitysmyönteinen yrityskulttuuri yhtiön alusta lähtien. Alun perin Fescon perustettiin kehittämään uusia lisäaineita Luja-yhtiöiden betonituotannon tarpeisiin.


TASALAATUISUUS EI OLE ITSESTÄÄNSELVYYS

Modernien, korjauksissa käytettyjen rappaustekniikoiden juuret ulottuvat 1990-luvulle, jolloin syntyi tarve korjata elinkaarensa päähän edenneitä vanhoja elementtikerrostalojulkisivuja. Aluksi rappaukset toteutettiin tuulettumattomina eristerappauksina, jotka varsin pian korvautuivat aikaa paremmin kestävillä tuulettuvilla levyrappauksilla. Korjauskohteissa oli pärjättävä alkuperäisen rakenteen mitoilla, mikä vaikeutti korvaavan rakenteen suunnittelua niin, ettei laadusta jouduttaisi tinkimään. 

Fesconin kehittämässä tiililaattapintaisessa levyrappausjärjestelmässä on niin ikään otettava huomioon alkuperäiset rakennemitat silloin, kun on kyse korjauskohteesta. Uudiskohteissa vapausasteita on enemmän, mutta järjestelmä on silti vastaavanlainen, oli kyse korjaus- tai uudiskohteesta, kuten Gottby Grundskolanista.

”Itse rakenne on aina muutoin sama, paitsi levyn rankarakenne vaihtelee kohteen ominaisuuksien ja vaatimusten mukaisesti. Pinnan sävyt sen sijaan valitsee aina arkkitehti, ja meidän tehtävämme on tuottaa täsmälleen valittua sävyä. Käpylässä julkisivun pintasävyksi valittiin valkoinen Joutsen, kertoo Fesconin myyntiryhmäpäällikkö Janette Niskala.

Arkta Rakennuskultin, Käpylän Pohjolankadun työmaalla Knaufin Aquapanel Outdoor-levyjen ylitasoitus suoritettiin järjestelmän mukaisesti, saumauksessa ja paikalla muurauksessa käytettiin Fescon muurauslaastia sävyssä Joutsen. Tiilet ja tiililaatat toimitti Wienerberger. Kohteen sisätiloissa käytettiin myös tiiliä muurattuna ja akustoivana pintana.

”Kaikki toimi tosiaan, kuten piti. Erityismaininnan ansaitsee laastien tasalaatuisuus, joka on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys rakennustyömailla. Jos 40 vuotta muurarina toiminut ammattilainen ei huomannut koko työmaan aikana eri toimituserien laadussa minkäänlaisia eroja, voi uskoa, että toimitus oli onnistunut”, toteaa julkisivutöiden työnjohtaja Benjamin Hartikka


LAASTI JOKA TARPEESEEN TUNNINTARKASTI

”Meillä ei tietenkään ole mitään virallisen valvojan roolia, mutta materiaalitoimittajan tehtäviin kuuluu tarjota asiakkaille tarvittaessa neuvonta-apua. Kun on hyvä suunnitelma ja osaava toteutus, lopputulos on varmasti toivotun kaltainen myös meidän näkökulmastamme”, Timo Lehtimaa toteaa.

Urakoitsijana tällä työmaalla toimi PTS-Muuraus Oy, joka muurasi myös sisäpuolen muuraukset. Laasteja toimintansa alusta lähtien kehittäneellä ja valmistaneella Fesconilla on sopivat tuotteet kaikkiin käyttötarkoituksiin ja -olosuhteisiin. 

”Pelkkä tekninen laatu ei tietenkään riitä. Nykyisillä työmailla toimitusten ajoituksen tarkkuusvaatimus voi olla jopa yksi tunti. Siihen meidän oli tälläkin työmaalla pystyttävä”, Janette Niskala kertoo. 

Kottby Grundskolan tiililaattapintainen levyrappaus Sisätilojen tiililaattapintainen ratkaisu.
Akustiikkatiilin saumaus Fescon muurauslaasti Sisätiloissa käytettiin myös akustiikkatiiltä.

Teksti: Vesa Tompuri
Kuvat: Vesa Tompuri ja Fescon

Juttu luettavissa myös uudessa Kivestä rakennettu 1/2026 -lehdessä

Pysy ajantasalla uusista tuotteista ja ratkaisuista   Tilaa uutiskirjeemme